LÄHTÖ
Ostimme isän joululahjaksi antamalla matkalahjakortilla laiva-hotellipaketin Tallinkilta. Hotelli valintana yksi kuuluisista neuvostoajan monumenteista, ei se suomalaisille tunnetumpi vaan vuoden 1980 olympialaisiin rakennettu 26 kerroksinen torni Hotel Olümpia (Liivalaia 33). Huone sijaitsi toiveen mukaisesti 24. kerroksessa eli ylimmässä asuinkerroksessa. Yläpuolelle jää enää kuntosali, sauna ja hammaslääkäri, uskomatonta, mutta totta. Olümpia hotellin sisuskalut henkivät uutta luksusta vanhoissa neuvostokuorissa. Huoneen ikkunasta avautui päätähuimaava näkymä eteläiseen Tallinnaan.
Perjantain 20.3. iltana käytiin iltakävelyllä vanhan kaupungin tunnelmissa. Hehkuviinit (höögiveini) terassilla toppatakeissa raatihuoneen torilla on tietenkin tunnelmallista. Mutta todellista ja samalla käsittämätöntä tunnelmaa etsivän kannattaa suunnata Tallinnan hämmentävimpään ravintolaan; DM Baar (Lai 1). Tsekkaa Tallinnan kartta esim. täältä. Baari on vanhan kaupungin ytimessä, arvokiinteistön kellarissa. Uskomaton konsepti. Baari on ollut ainakin reilun vuoden pystyssä, soittanut katkeamatta pelkkää Depeche Modea tyhjille punaisille nahkasohville. Tunnelma on absurdi. Naapuripöytään istahtivat ainoat toiset asiakkaat, suomalaiset turistit, jotka meidän lailla olivat ihmettelemässä tätä Tallinna hiomatonta timanttia. Järjettömintä on, että parin korttelin päähän on avattu Uus DM Baar. Siellä soi kylläkin tekno, joten linjasta lipsutaan.
Lauantain aamupalalla säälitti viinalle löyhkäävät ja kovaääniset, huonotapaiset ja heikko itsetuntoiset suomalaiset miehet, jotka eivät koskaan ymmärrä Tallinnan, Viron tai virolaisten kauneutta, rikkautta ja kulttuuria. Hiukan halvempi känni vanhankaupungin juottoloissa ei oikein vielä ole matkustamista. Täydellinen ymmärtämättömyys ärsyttää. Miehet puhuvat suomea, vaikka eivät nuoret virolaiset sitä enää osaa. Sama kuin virolainen yrittäisi jankata kotikieltään suomen kaduilla ja ravintoloissa.
PALDISKIN SULJETTU KAUPUNKI
Lauantain ohjelmassa oli tutustuminen Paldiskin kaupunkiin Tallinnasta länteen. Sattumanvarainen yritys rautatieasemalla osoittautui huonoksi, sillä juna oli juuri mennyt nenän edestä ja seuraavaan aikaa useampi tunti. Sattuman kaupalla löytyi vaihtoehto. Aseman pihaan kaartoi reittitaksi, maarsrutka, jonka kyljessä luki Paldiski. Ei muuta kuin reippaana kyytiin. Viidenkymmenen minuutin ajomatka, seurana vain venäjän kielisiä ja hinta 40 kruunua / henki. Ei paha.
Entinen suljettu kaupunki, jossa opaskirjan mukaan on aivan asemalle näkyvä vanha ydinsukellusvene koulutustukikohta, jota me emme kyllä nähneet lähimainkaan. Kaupungissa oli lämpimän seesteinen tunnelma. Talot ja kadut hieman ränsistyneitä ja vinksahtaneita, neuvostoromantiikkaa parhaimmillaan. Angsti ei lyö suoraan kasvoille katukuvasta, mutta lienee jossain syvemmällä.
Paldiskin rautatieasemalla vallitsi pysähtynyt tunnelma. Shakkikellon naksunta löi tahtia kun miehet pelasivat ja vastakeitetty kahvi lämmitti keväistä iltapäivää. Merituuli puhalsi raikkaana ja edes viereinen öljysatama ei haissut. Elektriraudteen lähijuna kolisteli takaisin Tallinnaan toista tuntia hintaan 25 kruunua. Venäläisteinit viereisessä loosissa ihmettelivät kahta suomalaisturistia. Aurinko porotti sisään likaisesta junan ikkunasta.
Saavuttuamme takaisin Tallinnaan, lähdimme etsimään puoli vuotta sitten löytämäämme uniikki- / asennevaatemyytämälää nimeltä Nihilist. Kauppa oli kuitenkin mennyt nurin. Tallinnassa nousee uusia rakennuksia kuin sieniä sateella ja liiketiloja vaihdetaan kuin paitaa. Nihilistin sijaan löysimme erinomaisen sushi ravintolan Sushi Cat (Rootsikrantsi 16). Pieni, sympaattinen ja vaaleanpunainen sushibaari, jota koristi japanilainen teema. Sushi oli erinomaista, vihreä tee ja misokeitto kuuluivat hintaan. Kaksi annosta eli 20 rullaa, hinta yhteensä 143 kr (alle 10 €).
Neuvostobongailuun kuului myös esimerkiksi vanhat kaivonkannet, jotka kantoivat kyrillisiä koodeja. Näitä löytyy joka puolelta uuden Tallinnan varjoista. Massiivinen entinen Kommunistisen puolueen päämaja, nykyinen Ulkoministeriö, on myös tarkistamisen arvoinen. Yksityiskohtia on paljon. Kaikki kantavat toinen toistaan kiehtovampia tarinoita kadonneesta ajasta. Lisää vinkkejä löytyy mainiosta kirjasta ”Sankarimatkailija Neuvosto – Tallinna” (Kantokorpi Otso, Like, 2006).
VENÄLÄISEN RUUAN METSÄSTYS
Kantokorven vinkkien mukaan etsimme lauantai-illalle venäläistä syötävää. Kolme hyvää vinkkiä löytyikin.
Ensimmäinen kohde, Cafe Pushkin (Mere puiestee 5), asettuu sijainniltaan ja ulkoiselta olemukseltaan jonnekin maltillisen ja mahtailevan välille, olematta kuitenkaan kultaista keskitietä. Harmi vain, että olimme liian myöhään liikkeellä. Ravintola sulki ovensa jo yhdeksältä myös lauantaina.
Toinen kohteemme Emelja Trahter (Pärnu maantee 18) sijaitsi erityisen nuhjuisessa ja sympaattisessa rakennuksessa massiivisten kivihirviöiden välissä. Oveen kiinnitetty lappu kertoi, että paikka on suljettu siivouspäivän ajaksi. Likainen ulkoasu, siivouspäivän määrittelemätön ajankohta ja sisätilojen sysipimeys herätti epäilyn, että paikka on siivottu lopullisesti.
Kolmas kerta toden sanoi. Kävelimme Viru keskuksen taakse, suurten katujen kulmaan syrjäisimpään nurkkaan, josta löytyi Ŝeŝ-Beŝ (Gonsiori 9), prameilevasti, mutta kotikutoisesti sisustettu kaukasialainen ravintola. Kymmeneltä illalla ravintola oli lähes tyhjä. Ruokalista oli lyhyt, mutta ytimekäs. Kasvisruokaa ei löydy, mutta kalaa ja kanaa kyllä. Molempien annokset olivat rasvaisia, mutta hyvin maustettuja. Talon oma itämainen mausteseos oli värikäs, uusi tuttavuus. Illan kruunasi alkoholia notkuva pöytämme. Tilasimme pitkästä etsimisestä väsyneinä alkujuomiksi Irish Coffeet ja ruuan kanssa oluet. Kymmenen minuutin päästä kaikki tilaukset tuotiin samaan aikaan pöytään, lisäksi tarjouksessa ollut kolmas olut kahden hinnalla. Koko lysti maksoi 390 kr (n. 25 €).
Liekö laskukausi hiljentänyt tahtia, mutta Tallinna vaikutti lauantai-illaksi oudon hiljaiselta. Kaduilla ei kuhissut pääkaupungille sopivasti nousuhumalaisia nousukkaita tai boheemia kaduntallaajaa.
Sunnuntaina heräsimme taas kerran Ölumpian ikkunasta avautuvaan, hengästyttävään aamuauringon värjäämään Tallinnan profiiliin. Iltapäivällä jatkoimme tutustumista neuvostoperintöön ruokailun ja kahviloiden muodossa.
Lounas neovenäläishenkisessä 6 Pelmenit (Narva maantee 6) pikaruokalassa. Tiskiltä lapioitiin kulhoon mieleisimmät pelmenit kuudesta täyte vaihtoehdosta. Annos kruunattiin smetanalla, jogurttikastikkeella ja suolakurkuilla. Kulho punnittiin kassalla, hinta 10 kr / 100 g. Kahden hengen tuhdit annokset ja vedet kustansivat 99 kr.
Lounaan päälle maistuu kahvi Tallinnan maineikkaammassa neuvostoperintökahvilassa, Narva Kohvikissa (Narva maantee 10), tyylikkäiden eläkeläisrouvien ja lapsiperheiden seurassa. Paikan leivokset ovat enemmän kuin houkuttelevia. Sisustus ja tunnelma ovat sitä ehtaa neuvostoliittoa.
